Kaikenlaista helmikuussa

Helmikuussa oli kaikenlaista ja kuukausi tuntui todella lyhyeltä. I täytti kuun alussa kolme ja siitä lisää omassa postauksessaan. Tai ei oikeastaan tapahtunut mitään muuta erikoista mutta arki vain vei menojaan. Joka päivä sitä jotain tekee mutta se on sitten eri asia että muistaako sitä että mitä ja onko se mainitsemisen arvoista :D Ainakin ulkoiltiin ja kasveilin hiukan pitkästä aikaa.

Syksyllä jouduin heittämään paljon kasveja pois ötököiden takia ja masennuin siitä jotenkin. Ajattelin ettei mitään uusia kasveja tähän asuntoon enää vaan katsotaan sitten kun joskus päästään muuttamaan että mitäs sitten. Mutta valon lisääntyessä sitä jotenkin aina herää tähän kasviasiaan ja teki mieli lisätä vihreyttä asunnossa. Uusien kasvien ostamisen sijaan istutin ruuaksi ostamani varsisellerin ja yhden valkosipulinkynnen multaan ja kylvin muutamia vanhoja siemeniä. Lisäksi vaihdoin multia vanhoille kasveille ja ruukutin uudestaan muutamia.

Kirjastolla.

E teki mulle hienon kampauksen.

Helmikuussa oli välillä paljas maa ja välillä sitten näin.

Äitikin yrittää mutta ei vaan saa aikaiseksi kovin kaunista jälkeä XD

Laskin kaikki lastenkengät mitä meillä on ja niitä on 49 paria! Tähän lukuun kuuluu siis ihan kaikki kumppareista juhlakenkiin ja sandaaleihin. Kaikki ei suinkaan ole koko ajan käytössä vaan osa odottaa, että jonkun jalka kasvaisi kyseiseen kokoon. Me ollaan saatu lähes kaikki meidän lasten kengät ilmatteeksi ja ollaan säästetty todella pitkä penni. Minusta pienet kengät ovat NIIN söpöjä ja laitoin tähän riviin lasten kenkiä koissa 17-23. Jokaista koko on vain yksi pari tässä mutta välissä on myös joitakin puolikkaita kokoja kuten 18,5. Nuo ensimmäiset 17 koon kengät menevät nyt M:lle ja viimeiset koon 23 kengät I:lle mutta jotkin hänen käyttämänsä kengät ovat jo kokoa 25. E käyttää kaikkea välillä 26-30 :D Ärsyttävästi vaihtelee nuo koot eri kenkämerkkien välillä ja talvikengässä tarvitsee olla sitä villasukkatilaa yms.

Näistä kuvista kun katsoo niin voisi luulla, että oltaisiin jossakin kovastikin lämpimässä paikassa.

Pillerinpyörittäjä

Voihan pillerinpyöritys. Mulla on ollut nyt yhdeksän vuotta aika ajoin jonkinlaista ahdistuneisuutta, joka ilmenee joskus paniikkikohtauksina tai sitten vain erilaisina fyysisinä tuntemuksina sekä kuoleman- ja sairauksien ylenmääräisellä pohtimisella. Tunnistan nämä oireet ja päiväsaikaan saan hillittyä itseäni niin, etten saa kohtauksia, mutta nyt olen saanut kaksi kertaa paniikkikohtauksen juuri nukahdettuani. Ja se ei ole sellaista kun tavallinen unesta hereille säpsähtäminen vaan syöksyn rajusti ylös henkeä haukkoen ja luulen kuolevani siihen paikkaan. Tunne on kamala mutta nopeasti tajuan mistä on kyse ja alan rauhoittumaan, vaikka olo on todella voipunut vielä pitkään sen jälkeen.

Tämän ongelman alkuaikoina paniikkikohtaukset kestivät pidempään mutta olivat lievempiä mutta yhtenäkin viikonloppuna päädyin kahtena iltana peräkkäin päivystykseen koska luulin oikeasti että olin jotenkin hengenvaarassa. Lääkärit olivat heti sitä mieltä että kyse on paniikkikohtauksista mutta en sitä ensin halunnut itse ollenkaan myöntää. En voinut uskoa, että niin voimakkaat fyysiset tuntemukset voisivat johtua vain pääni sisällä tapahtuvista asioista. Minulle tehtiin joitakin testejä ja kun mitään ei löytynyt niin muutama kuukausi ensimmäisestä paniikkikohtauksesta aloin miedon lääkityksen ongelmaani. Kohtauksia ei enää tullut ja aloin voimaan todella hyvin.

Islantiin muuton jälkeen pillerini loppuivat ja pystyin elämään ihan normaalisti ilmankin. Ajattelin ongelmani olevan ohi kunnes E:n ollessa muutaman kuukauden ikäinen huomasin taas ahdistuneisuusoireita. Sain uudestaan pillerit ja elämä jatkui auvoisena. Nämä pillerini ovat serotoniinin takaisinoton estäjiä ja olen syönyt pienintä mahdollista annostusta. Eivät aiheuta ainakana minulle mitään sivuoireita ja imettääkin olen voinut. Niihin ei voi myöskään jäädä niin sanotusti koukkuun. Ja kun tulin raskaaksi I:stä päätin lopettaa pillerit siihen paikkaan ja ei mitään ongelmaa. Vaikka jotkut syövät näitä raskaanakin niin en itse ole koskaan tarvinut niitä raskausaikana. Hormonit ja/tai säännölliset neuvolakäynnit pitävät ahdistuksen poissa. Ja taas I:n ollessa muutaman kuukauden ikäinen alkoi ahdistuneisuus nostaa päätään. Söin pillereitä hyvin lyhyen aikaa tällä kertaa. Lopetin I:n ollessa 11 kuukautta  (söin yhden purkin loppuun) ja pärjäsin taas oikein hyvin kunnes nyt ollaan taas samassa jamassa.

Huomasin ensimmäisiä ahdistuneisuusoireita loppusyksystä mutta ajattelin, että saan sen pysymään hallinnassa ja pärjään tällä kertaa ilman mutta sitten taas vuodenvaihteen jälkeen sain yhden sellaisen yöllisen paniikkokohtauksen ja päätin HETI ottaa pillerit taas. Mutta en niin kuitenkaan tehnyt. Tällä kertaa pillereiden pyytäminen tuntuu hankalammalta kuin ennen. Ehkä siksi että minulla ei ole enää samaa lääkäriä tai siksi, että en ehkä ole saanut perheeltä ja ystäviltä tarpeeksi hyväksyntää asian tiimoilta. Vaikka MINUN ongelmanihan tämä on ja on vain minun asiani että miten sitä hoidan tai jätän hoitamatta. Minulla on omituisia ajatuksia siitä että miksi minä saisin jonkun vapautuksen tästä kun muutkin joutuvat pärjäämään ja että huijaan tai jotenkin "fuskaan" jos otan ne. Mikä on tietysti todella typerää. Toisilla on ongelmia verenpaineen kanssa ja toisilla sitten stressin ja sellaisen hallinnassa. Minä en kuulu ensimmäiseen ryhmään mutta tuohon toiseen kuulun.  Jos minä ja sitä kautta perheeni voi paremmin näiden pillereiden avulla niin eikö se ole sitten vain kaikkien parhaaksi, että sellaisia syön silloin kun tarvitsen? Voi olla etten koskaan pääse täysin eroon tästä ja joudun aina palaamaan niihin pillereihin mutta ainakin voin tarvittaessa pitää taukoja ja katsoa pärjäänkö ilman. Niin kuin olenkin tehnyt.

Siispä olen tänään menossa lääkärille juttelemaan asiasta ja toivottavasti hän määrää mulle ne mun tärkeät apupillerit. Tuntuu että en halua heittää arvokasta aikaa lasten pikkulapsiajoista siihen, että murehdin kaikkea ja voin huonosti.

Minä, 17 kuukautta vanha I ja kesäsuomi <3 Pillereitä ei käytetty kuvauksen aikana :'D

Suomikouluaamut

Meillä kummatkin isot lapset käyvät noin joka toinen viikonloppu suomikoulussa. Suomikoulu sai uuden opettajan pienten ryhmään tuossa vuodenvaihteessa ja tämä uusi tomera ope on kehoittanut ystävällisesti meitä vanhempia pysymään poissa häiritsemästä :D Ja sehän sopii! Olen ajoittanut M:n päiväunet myös niin että jätän hänet miehen kanssa kotiin päikkäreille kun lähdemme ja käytän sen suomikouluajan omiin juttuihini. Käyn ehkä kaupassa tai kahvilla tai kävelemässä ja kuvailemassa. Ihanaa! Tajuan, että tarvitsen sellaista omaa aikaa poissa kotoa mutta en vain melkein koskaan ota sitä. Ainakaan tekemällä mitään erityisen mukavaa. Kaupassa saatan käydä yksin mutta se nyt ei niin kovin hohdokasta ole. Tuntuu hyvältä myös lähteä välillä vain noiden isojen kanssa jonnekin ilman että minun aina tarvitse huolehtia myös vauvasta samalla.

Tässäpä siis hieman kuvia suomikoulun lähiympäristöstä ja läheisestä kissakahvilasta.

Pieni mies täytti 3!

Meidän pieni miehemme I on jo kolmevuotias! Miten aika onkin vierinyt ja mun vauvasta on tullut sellainen villiviikari pojankoltiainen :D Hän on niin söpö ja ihana etteivät sanat oikein välillä riitä kuvailemaan ja taas välillä sellainen riiviö, ettei mitään rajaa hehe. Hän laulaa että "minä rakastan teitä kaikkia paljon" ja taas välillä paiskoo tavaroita ja lyö ihmisiä XD Nooh, kai se on ihan normaalia kolmevuotiaan kehitystasoa se. Hän ymmärtää ja puhuu paljon ja kyselee ja höpöttää jatkuvasti. Joskus äiti ei oikein jaksa puhetulvaa mutta on pienen miehen jutut usein aika hauskojakin. "Mennäänkö meidän maapallolle äiti?" Isosiskon mukana hänellä on ikäisekseen jo aika paljon vapauksia ja viettää paljon aikaa itseään vanhempien lapsien kanssa. Se on äidistä ihan hyvä vain, sillä I:llä on taipumusta olla vähän pelokas mutta lapsijoukon mukana uskaltaa kaikenlaista. Autot ja junat ja apinat ovat I:n sydäntä lähellä ja hän tykkää puurosta, keitetyistä pavuista tomaattikastikkeessa sekä Ryhmä Hausta.

Syntymäpäivänä häntä kävivät juhlistamassa oman perheen lisäksi isoäiti, täti ja serkut ja vieraille tarjoiltiin perinteisesti hodareita, kakkua, marjoja, I:n valitsemia keksejä sekä autokarkkeja. I oli niin ihmeissään ja kiitollinen siitä, että hänelle oli järjestetty juhlat että kiitti ja halasi monta kertaa <3 Joulunakin hän kääntyi halaamaan ja kiittämään ihmeissään kun oli saanut monta pakettia peräkkäin. Ihana poika!

Kakun koristelussa oli suomalainen metsäralli-teema.