maanantai 4. huhtikuuta 2016

Pääsiäisen jälkeen

Me käväistiin tosiaan tuolla pohjoisessa pääsiäisenä ja siellä oli oikein mukavaa. Oli kuitenkin ihanaa palata kotiinkin. Borta bra men hemma bäst :) Pikku mies, jonka nimi on nykyisin I, oli ihan unelmamatkustaja. Mentiin koko vajaa 500 km yhden puolivälissä tehdyn pysähdyksen taktiikalla ja hän nukkui koko ajan. Tai no pysähtessä tietenkin söi ja vaihdettiin vaippa yms. E:kin oli tosi kiltisti ja turhautunutta ininää kuului vain vähän. Lastenlaulut soivat koko ajan ja E lauleskeli tai leikki leluillansa ja nukkui päiväunet molempiin suuntiin. Välillä katseltiin ikkunasta näkyviä eläimiä ja mentiin jännän tunnelin läpi. Húsavíkissa E ja isänsä kävivät joka päivä uimassa kun minä ja I hengailtiin kotosalla. Käytiin sukulaisilla kylässä, syötiin ja oltiin vain. Ilma oli todella talvinen ja lunta satoi melkein koko ajan.

Muuten menee ihan ok. Välillä menee hermot ja joka kerta vannon että seuraavalla kerralla ei mene. Välillä kaikki sujuu kuin rasvattu ja välillä niin päin metsiä että hohhoijaa. Välillä olen ihana zenäiti ja välillä ihan paskaäiti. Mutta oon saanut sellaisen käsityksen että niin ne on ne muutkin. Googlailtua tulee paljon, milloin mitäkin. Viimeaikoina olen muun muassa hakenut neuvoja hakusanoilla "kun äidillä menee hermot", "vauvan opettaminen vaunuihin", "vauvan röyhtäyttäminen" ja "vauvan rytmittäminen". Ihan kuin viimeksi. Jotenkin sitä pitää vain saada sellaista vertaistukea ajatuksilleen. Luulisi että osaisi ja luottaisi itseensä kun on jo yhden lapsen saanut ihan elävänä luotsattua vauvavuoden läpi mutta ei. On ne lapset kuitenkin ihania vaikka ne aiheuttaakin paljon päänvaivaa. On ihana laittaa päiväkotireppua valmiiksi, pestä niiden vaatteita, muistaa kaikki tavarat hoitolaukkuun, katsoa kun ne syö hyvin tai leikkii nätisti ja kaikkea semmosta pientä.

Kotona en jaksanut paljoa pääsiäiseen panostaa. Ostin narsissin, joka kukki kun oltiin poissa ja sitten laitoin noita tipuja ja munia noihin E:n talvenaikana kotiin raahaamiin oksiin. Jotain hyötyä sitten niistäkin :)

 Kotimme on sisustettu lapsilla ja lasten tavaroilla.
 Taloyhtiön pihalla oli viimeviikolla näin keväistä.
 Eilen 3.4 bongasin ensimmäiset leskenlehdet.
 Húsavík pääsiäisenä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)