tiistai 6. huhtikuuta 2010

Tänään

Kevät on täällä. Talvi oli uskomattoman pitkä ja luminen. Pakkasta yli kaksi kuukautta putkeen, lunta joulukuusta huhtikuun alkuun katkeamattomana. Koska oikeesti Turussa on voinut hiihtää joulukuusta huhtikuun ensimmäiseen päivään asti? Ja ajateltiin että kevät tulee myöhään, mutta eipä mitään! Tänään näin lenkillä ensimmäisiä leskenlehtiä valmiina kukkimaan. Viime vuonna kirjoitin ensimmäisten leskenlehtien bongaamisesta 3.4 eli vain kolme päivää aikaisemmin :) Koirien kanssa on ollut oikein mukavaa käydä kävelyillä kun ne eivät enää ole niin hullaantuneita lumesta. Ihanaa kuulla lintujen ääniä, vesien solinaa ja kävellä nurmikolla. Olisi myös paljon valitettavaa ja maailmassa parannettavaa mutta antaa nyt olla :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)