sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Kuulumisia Islannista

Hei vaan taas kaikille hävyttömän pitkän päivitystauon jälkeen. Kaikenlaista on kerennyt tapahtumaan meille täällä kaukana pohjoisessa :) Me löydettiin suloinen asunto läheltä keskustaa niin sanotusta "vanhasta kaupungista" ja vuokrakin on ihan kohtuullinen. Se on nelikerroksisen talon neljännessä kerroksessa ja meillä on kaksi huonetta ja kunnon keittiö. Ikkunoista näkee talon kummallekin puolelle. Samoihin aikoihin mä sain töitä semmosesta irkkupubista baarimikkona ja yöt meneekin nykyään töitä tehden. Meitä on siellä aika kansainvälinen henkilökunta, mutta islantilaisiakin löytyy. Töissä joutuu väkisinkin oppimaan kieltä ja mä osaan jo sanoa jotain ihan sujuvasti. Päivät menee nukkuessa ja "housewife" leikin parissa :) Mä olen koittanut kokkailla kaikenlaisia jänniä ruokia vaihtelevalla menestyksellä ja sisustanut kämppää miten voin. Ei meidän kuitenkaan kannata mitään paljoa ostella kun ei niitä saa vietyä Suomeen... tai saa mutta maksaa ja on hankalaa. On meillä sentään keittiönpöytä ja neljä tuolia ja tietokonepöytä sekä sänky. Ja telkkari vaikka ei me kaks nörttiä sitä paljoa katsella. Nyt me ollaan Húsavíkissa miehen perheen luona viettämässä joulua ja uutta vuotta ja tosi mukavaa on. Tosin koti-ikävä vaivaa aika ajoin. Varsinkin koiria on ikävä ja tuttua oman perheen kanssa vietettyä joulua. Ja kavereita on ikävä ja välillä menisin ihan mielelläni raksalle töihin Suomeen kuin olisin kännisten islantilaisten keskellä puoli kuudelta aamulla :D Joulu ruuat oli ihan erilaisia kuin kotona on tottunut. Aattona syötiin hanhea ja joulupäivinä lammasta ja possua. Ja makeita perunoita ja erikoisia salaatteja lisukkeina. Mä sain yllättävän monta pakettia ja mekin hankittiin ihan kivoja lahjoja muille tässä maailman kalleimmassa maassa... On muuten hassua miten paljon aikaa jää itselle kun ei ole eläimiä eikä kavereita tai mitään tuttuja juttuja. Mä olen ostellut kaiken näkösiä kauneustuotteita itselleni ja ekan kerran mun elämässä mä uimisen jälkeen ihan rauhassa föönaan hiukset ja laitan rasvaa sinne tänne ja lakkaan kotona kynsiä ihan muuten vaan ja semmosta. Ja kullan kanssa menee mainiosti kun ei tee mieli tapella sen ainoan tutun ja turvallisen ihmisen kanssa :D Että semmosta. Varmaan kirjottelen uuden vuoden jälkeen miltä kalkkuna maistui ja miten suuri "family dinner" menikään :) Tänään meidän monopoli peli loppui seinään kun miehen siskon mies kiukustui mulle ja miehelle kun mä heitin noppia ennen kuin se kerkes huomaamaan että mies on sen kadulla... miehet hohhoijaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)