Maanantaina soitti lääkäri(plastikkakirurgi, joka leikkasi luomet) kun olin syöttämässä E:lle iltapuuroa. Tiesin heti että niistä luomista on löytynyt jotain kun ei sen pitänyt soittaa, jos niissä ei mitään olisi ollut. Hän kysyi ensin että muistanko kun multa poistettiin kaksi luomea ja vastasin naurahtaen että jooo, muistan :D No sitten hän kertoi että rinnasta poistetussa isommassa ruskeassa luomessa ei ollut mitään mutta naamasta poistetussa pienessä ihonvärisessä oli solumuunnoksia ja "katsos kun se on jo ihosyöpä". Olin ihan että jahas, vai niin. Siinä vaiheessa päätin hylätä mölyävän E:n syöttöyritykset ja vinkkasin miehen jatkamaan hommaa että itse saisin puhuttua puhelun loppuun niin etten missaisi joka toista sanaa E:n huutojen alle. Lääkäri sanoi että se on nyt pois ja ettei se siitä mihinkään keuhkoihin tms. leviä. Mutta minun täytyy kuulemma käydä kuuden kuukauden välein iholääkärillä? tarkastuksessa ja ottaa häneen heti yhteyttä jos tulee jotakin uutta.
Olin koko puhelun ajan tilanteeseen nähden ihan ylihilpeä ja joku islantia osaamaton olisi varmaan luullut että puhutaan jostain oikeinkin iloisesta asiasta. Eikä se nyt olekaan mikään vakava juttu jos ajattelee vaikka että toiset saa semmosia puheluita, että teillä on nyt nyrkinkokoinen aivokasvain. Minun pieni, jo poistettu, solumuunnosrypäs ei maailmaa kaada. Mutta onhan se nyt vähän pysäyttävää kuulla että MINUSSA on ollut joku sellainen ja että MINUUN saattaa tulla uudestaan sellainen.
Sen verran luulotautinen olen, että varasin heti ajan omalle terveyskeskuslääkärilleni koska haluan kuulla sen kirurgin lausunnon uudestaan paremmin keskittyen ja näyttää paria muuta kummallista uutta luomea, joita en ollut aikaisemmin ajatellut edes minään vaarallisina. Sen toisen haluan ainakin poistattaa koska se on sellaisella alueella, että se on vaarassa mennä rikki tai ärsyyntyä muuten.
Mutta nyt riittää tästä aiheesta.
Taidanpa hakea lisää teetä...
Noin, nyt on mangoteetä hautumassa. RAKASTAN noita Söstrene Grenen irtoteitä(siis miten tee sana oikeen taipuu??) ja mun teesihtiä. Ostin sen Englannista ja se on ollut kyllä hirmu hyvä ostos. Haluisin kovasti mennä Britteihin uudestaan. Ollaan vähän mietitty pidennettyä kokoperheen viikonloppua Briteissä syyskuussa mutta saa nyt nähdä. Me ei olla koskaan käyty missään ulkomailla miehen kanssa yhdessä, jos ei siis lasketa näitä Suomen ja Islannin välillä ravaamisia. Syyskuussa tulis kahdeksan(8!!) vuotta siitä kun me tavattiin ja kyllä mun mielestä olis jo aika käydä jossakin matkalla :) Ja niin. Mulla on sellainen olo että oon hirveä petturi Suomessa olevia sukulaisia ja kavereita kohtaan jos en matkustakaan Suomeen vaan meen jonnekin muualle. Mutta toisaalta, saa meitäkin tulla tänne katsomaan. Jotkut on sen ymmärtäneet, toiset ei :D Meillä on täällä tilaa majoittaa vieraat vaikka omaan asuntoonsa. Meillä on paljon vapaa-aikaa ja voidaan ottaa vieraita vastaan ihan milloin vain. Mutta ei.
Näille kahdelle pitäis tietty löytää joku hoitaja matkan ajaksi... Noo, eiköhän anoppi ja miehen veli vois suoriutua siitä niin, että saadaan koirat hengissä takaisin.
Huomatkaa, kuinka luonto hehkuu kevään vihreänä ja ja ja... Tosiasiahan on se, ettei täällä ole vielä mitään vihreää muuta kuin ihan tässä meren ääressä.
Silti täälläkin on jo elämää. Vaikkakaan ei vielä kovin vihreää. Variksenmarjat kukkivat aina hyvin aikaisin eikä noita kukkia ole helppo huomata ellei mene itse ihan matalaksi.
Tuolla laakson pohjalla näkyy vähän Botnsvatn järveä. Näyttää olevan jäät vielä paikoillaan.
Eve löysi hyvän paikan pienen männikön alta.
Täällä on kivaa. Jäädäänkö tänne eikä koskaan lähdetä pois?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä toki terveiset tai kysy vaikka jotain Islannista :)